torstai 31. joulukuuta 2020
torstai 24. joulukuuta 2020
Voi kuulla sanoman takaa aikain!
Tuvassaan pienessä punaisessa
Elivat Akka ja Ukko,
kanssa viiden lapsen.
Oli navettassa lämpöisessä
lehmä, lammas ja kukko,
seurassa muutaman kanasen.
Elämää perheen pienen,
touhuja sen
on seurattu tarinassa,
runossa tässä.
Odotettu Joulua, päivää erityistä,
iloista, hauskaa ja levollista.
Kun unohtaa saa arjen ja olla vain,
Voi kuulla sanoman, takaa aikain,
min lausui enkeli taivaan:
Iloitkaa, riemuitkaa,
Teille Vapahtaja on syntynyt!
....
keskiviikko 23. joulukuuta 2020
Kauneutta pohjoisen talvisen yön!
23
Hiljentynyt on taivas ja maa,
odottamaan juhlaa alkavaa.
Niin myös pienesssä tuvassaan
Akka ja Ukko pienoisineen
viime silauksett saanet on aikaan.
Kurkistaa ulos pikkuinen Maikki,
ja huudahtaa: Oi katsokaa!
Leiskuaa taivas väreissä ihmeisissä,
se onkohan kangastusta?
Ei kulta pieni, ei kangastusta,
vaan revontulien hehkuva vyö.
Se kauneutta on pohjoisen talvisen yön.
tiistai 22. joulukuuta 2020
Loistaa silmät ja valo kynttiläin!
22
Päivä päivältä tunnelma nousee vain,
ja tiivistyy jännitys mielissä lasten.
Loistaa silmät ja valo kynttiläin,
huuruista ikkunaa vasten.
Lämpö ja hyvä mieli
täyttää pikkuisen talon.
On kuusenhavuilla koristeltu oven pieli
ja rauha vallitsee ympäri metsäisen salon.
maanantai 21. joulukuuta 2020
Kauniina loistaa sen latvassa jouluntähti!
21
Nyt koristeltu on kuusi oiva,
sen oksilla kimaltaa kulta ja hopea,
kilisee kulkunen soiva.
Kauniina loistaa sen latvassa jouluntähti,
sitä etsimään kerran viisaat lähti.
Nyt koriste kaunis muistuttaa meitä,
et etsisimme mekin valkeuden teitä.
Piirissä pyörivät lapsosemme,
vanhoja mekään ole emme.
Näin tuumivat Akka ja Ukko myös,
lähtevät piiriin ja tanssivat myös,
ilosta leikkivät
unohtuu arki ja työ,
kun kesken tanssin kätensä yhteen lyö
ja lastensa kanssa
piparia syö.
sunnuntai 20. joulukuuta 2020
Kohta loistaa kuusemme upea pirtissämme!
20
Tuvassa pienessä kotoisassa
tytöt Maikki Lotti ja Liisi,
ahkerina toimissa omissa,
kun taustalla soi jouluinen biisi.
Käsissä kätevissä,
vaikka pienissä, hentoisissa,
syntyy pallot niin kauniit,
kirjavat monenmoiset.
Ah, kohta loistaa kuusemme upea pirtissämme,
Tuo raikkaan tuoksun ja iloa virkeydeksemme.
Ja loistavat kasvot tyttösten pienten,
kun häärii Akka keittiön ääressä lieden ja lienten.
lauantai 19. joulukuuta 2020
Aamulla varhain nousi Ukko ja lähti metsään!
19
Aamulla varhain,
nousi ukko ja lähti metsään,
Vilin ja Petterin lapsista vain
mukaan otti, lannistaa annettu ei pyrysään.
Olalla kirves marssivat näin.
Nyt kuusenhakuun, kuusenhakuun,
laulelivat kulkeissaan.
Ja sisään hengittivät he ilman raikkaan
päivän talvisen joulukuun.
perjantai 18. joulukuuta 2020
Salaisuuksia joulunajan ei sovi paljastaa!
18
Illan tullen, kun hämärtyi
ja tähtitaivas vain valon soi.
Hiipi lapsijoukko
aivan hiljaa, hiljaa
ullakolle
kolkolle,
mistä kummaa spinää
ja supinaa,
alas tupaan kantautui.
Mitähän ne lapset siellä puuhaa?
Tuumi Akka.
Kurkistaisko hieman.
No antaa olla,
salaisuuksia joulunjan,
ei sovi kaiketikaan paljastaa.
torstai 17. joulukuuta 2020
Saapikos vieras astua sisään?
17
Niin kului aika rattoisasti,
joulunodotusaika joutuisasti.
Riitti puuhaa,
odotellen säätä lauhaa,
lapset omissa oloissaan luuhaa.
Heipä hei vaan talohon,
saapikos vieras astua sisään?
Eukko se terveiset laittoi,
ja lämpimäisleivän mukaan taittoi.
Hyvää Joulua toivottamaan,
aattelin tässä – ihan muuten vaan.
No, jopas nyt kesken kiireiden,
hyvä on hetkeksi hengähtää.
Istu pois, sanoi eukko pois liiat vieden,
Vai oikein lämpimäisleivän se eukko ….
ai jai, kun se hyvältä näyttää …
keitetäänkin kahveet ja maistetaan,
Hei tulkaahan lapset tekin maistamaan,
Ei riihikuivasta leivottua usiasti saakaan.
keskiviikko 16. joulukuuta 2020
Rakkautta yllinkyllin...
16
Punaposkiomenoita
milloin meille hankitaan?
Ympärillä ipanoita,
ostoslistaa laatimaan
ryhtyi Akka arkenaan.
Mitä vielä tarvitaan,
jotta Joulu olisi meillä,
hyvä mieli jokaisella.
Eipä paljon kummempaa,
kuin rakkautta yltäkyllin.
Tuumi ukko.
Tarvitse ei mullinamallin
laittaa pientä pirttiä.
Kyllä riittää,
jos on hieman
leivän päälle silliä.
tiistai 15. joulukuuta 2020
Muistatkos Ukko?
15
Muistatkos Ukko,
kuinka mekin lapsina mentiin ja touhuttiin,
Kysyi Akka. Silloin kerrankin, kun lumilinnaan juututtiin.
Ja joutuivat toiset meidät sieltä poies kaivamaan,
nauroi Ukko.
Olihan ne aikoja ne. Nyt ei enää samalla lailla jaksa.
Ei! Ei jaksa ei. Myönteli Akka,
sylissään lankavakka,
kutoi sukkaa,
välillä puikolla ukkoa pukkaa.
Kuulehan Ukko, keitettäiskös kahvit?
Siellä olis lämmintä torttua, piirastta.
Eikös ne olis syödä parasta,
ennen kuin lapset rohmuaa kaikki.
Nälissään ne ovat kuitenkin,
tuolta kun sisälle laukkaavat,
kyllä sen tietää, parhaat palat pöydästä haukkaavat.
maanantai 14. joulukuuta 2020
Jäälyhdyssä tuli!
14
Jäälyhdyssä palaa tuli,
sulaa kynttilän tali.
Hyvä on olla valossa,
Ukon ja Akan talossa,
Katsella kun lapset pihalla
kilpaa kilpaa kanssa lumihiutaleiden,
haituvaisten.
Tanssivat, tanssivat.
Nauraen, laulaen …
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
Ukko ja Akka touhukkaina...
13
Ukko ja Akka touhukkaina
Valmistelivat juhlaa suurta.
Kuorivat perunaa, punajuurta,
lapset auttaen innokkaina.
Pihjajanmarjoista kuivaneista,
Tykännyt vain ei yksikään.
Seppelet kauniit ja asetelmat
laitettiin niistä joulupöytään.
lauantai 12. joulukuuta 2020
Pakkassäällä lammenjäällä!
12
Pakkassäällä,
lammenjäällä
ketun juoksevan mä näin.
Näin haastoi Maikki Pikkuinen,
ja kutsui kaikki katsomaan.
Kettupolo,
hieman nolo
istui siellä.
Lienee ollut nälkä sillä,
varpehilla,
mielin aroin,
Ukkoa ja Akkaa varoin,
katsoi lasta pientä suurta,
jotka keksi jutun juurta.
Mitä mahtaa syödä ketut,
kysyi Maikki.
Kai sille kelpaa ruoka kaikki,
Vastas Ukko hattuansa kynsi.
Joo, viedään sille tähteet eilispäivän,
niitä jäihän.
Tänään uudet ruoat laitan.
Vastas vuorostansa Akka.
Kettupoika juoksi pois,
Metsänkätköön, ketunloukkoon.
Ei jäänyt lasten joukkoon,
hännänpää vain heilahti ja
sanoi kiitos.
perjantai 11. joulukuuta 2020
Unohtaa ei sovi näitä...
11
Syntyi siinä pullapitkot, joulutortut, leivonnaiset.
Herkut monet joulunpöytään,
Aikaansaivat mökin naiset.
Tuumi miehet puolestansa,
Unohtaa ei sovi näitä,
ystäviä höyhenpäitä.
Punatulkut, varpuset,
Tilhit sekä tinttikansa.
Niille lyhteet jouluks vien,
lintulaudan luo nyt teen tien.
torstai 10. joulukuuta 2020
Piparkakut omanlaiset
10
Uuden päivän koittaessa,
alkoi uusi vipinä.
Piparkakkui leipoessa
syntyi aate kipinä.
Lapset siinä touhusivat
Akka-äidin vahtiessa
Leipomukset monenlaiset
piparkakut omalaiset
uuninlämpöön paistumaan,
joulupöytään maistumaan.
keskiviikko 9. joulukuuta 2020
Loisti kynttilä säkenin kultaisin!
9
Illan tullen ikkunalla
loisti kynttilä säkenin kultaisin.
Hyvä oli olla lasten viltin alla,
juoda mehua lämmintä,
kun pulkkamäestä palattiin nenin nuhaisin.
Näin tuumaili akka,
ja myötäili ukko.
maanantai 7. joulukuuta 2020
Punaisin poskin intoa hehkui...
8
Koko päivän juoksi lapset,
ilosta hihkui koko joukko.
Siinä koluttiin joka loukko,
kun etsittiin pulkkaa,
Joltain siinä touhussa katosi lapaset.
Illan tullen lapset aivan
punaisin poskin intoa hehkui.
Oli mäessä ollut lystit hetket,
touhut metkat
Katraalla ukon ja akan,
jotka kiireiltänsä lepäsivät luona takan.
On onnea, jos saamme joulun valkean!
7
Äiti äiti, tulkaa katsomaan,
Siellä sataa lunta.
Lunta lunta valkeanaan,
on maa kuin unta.
Lapset innoissansa jo ovat valmiit
vaikka lumiukon taikka linnan rakentamaan.
Vaan toppuuttelee äitikulta heitä,
ei lumi riitä,
varsinkaan jos se on pehmeää
ja höytyväistä.
Sen täytyy olla nuoskaa,
vaan juoskaa, juoskaa,
nauttikaa.
On onnea jos saamme joulun valkean.
sunnuntai 6. joulukuuta 2020
On juhlapäivä tää Suomenmaan!
6
Nyt lippu salkoon
ja onneks olkoon.
On juhlapäivä tää Suomenmaan.
Näin lauloi Ukko
ja Eukko toisti,
Lapset rivissä rinnalla loisti.
Nyt lippu salkoon
ja onneks olkoon.
On juhlapäivä tää Suomenmaan.
perjantai 4. joulukuuta 2020
Takkatuli lämmön toi!
5
Elivät olivat mökissänsä,
Ukko ja Akka ja lapset kaikki,
oli Vili ja Petteri,
Lotti ja Liisi,
kaiken huippuna pikkuinen Maikki.
Illan tullen
Hehkuva takka
lämmön tupaan toipikkuiseen,
Kuutamo valon loi pihakuuseen.
Pikkupakkanen vain karaisee!
4
Älä eukko huokaile suotta,
lapset on pieniä vielä,
ehtivät kasvaa monta vuotta.
Pikku pakkanen kyllä karaisee heidät,
niin kuin on karaissut myöskin meidät.
torstai 3. joulukuuta 2020
Eivät he pelkää pakkastakaan!
3
Katsokaa nyt noita viittä lasta,
jotka ei pelkää pakkastakaan.
Tuolla ne juoksee pitkin ja poikin,
ilman takkia, liinaa, turkistakaan.
Ukko ja Akka ikkunasta,
katseli villiä katrasta.
Puisteli päätään pikkuinen Akka,
vaan myhäili Ukko …
Jatkuu...
keskiviikko 2. joulukuuta 2020
Pitkin metsiä katras kiisi!
Oli heitä monta
mökissä pienoisessa,
ukko, akka,
ja muksua viisi,
jotka pitkin pihaa
ja metsiä kiisi.
Lasta villiä vallatonta,
keskellä jotain tavatonta,
paimentelivat
ukko ja akka -
välillä heillä sekosi pakka.
Jatkuu...
tiistai 1. joulukuuta 2020
Mökissänsä punaisessa!
Mökissänsä punaisessa, alla tähtitaivaan.
Unelmoivat he joulunajasta auvoisesta,
ajasta rauhaisasta, kun hyvä, lämmin ja hellä
oli mieli kaikilla meillä.
jatkuu...
sunnuntai 29. marraskuuta 2020
tiistai 24. marraskuuta 2020
tiistai 17. marraskuuta 2020
tiistai 10. marraskuuta 2020
tiistai 3. marraskuuta 2020
maanantai 26. lokakuuta 2020
lauantai 24. lokakuuta 2020
lauantai 17. lokakuuta 2020
Askartelinpa pikkasen pitkästä aikaa!
Ei ole vähään aikaan tullut askarreltua, kun on aika mennyt muissa touhuissa. Nyt kuitenkin otin ja tein nämä kaksi gothic arc-työtä. Hieman mietin, raaskinko käyttää tuota nukepäätä tähän toiseen, mutta sommittelu näytti niin mukavalta, että menköön,minä tuumin, ei löytynyt parempaakaan ideaa ja kyllähän tuo ihan lystiltä näyttää - tyttönen!Ehkä nämä voisi vielä jatkotyöstää korteiksi.
sunnuntai 11. lokakuuta 2020
Kollaasi osterivinokkaan väreissä!
Värikollaaseissa on katsastettu viime aikoina eri sienilajien värisävyjä. Tällä kerralla värisävyt on osterivinokkaasta. Minun kollaasiini vain on päätynyt ihan eri lajin sienet - taitaa olla herkkutatteja, jos oikein olen tunnistanut.
perjantai 18. syyskuuta 2020
Syysastereita ja sinsiä ajatuksia!
Syysasterit navettapolun varrella
muistojen kätköihin piirtyneet.
Vielä tänäänkin
kun näen niiden sinen
kuljen ajatuksissani
tuon tien
ja tiedän
lapsuuteni maiseman
elävän minussa.
lauantai 12. syyskuuta 2020
Eihän tämä ihan Van Goghia ole, mutta...!
Hieman lisää ryppyistä paperia ja kuvankäsittelyä. Ei ihan Van Goghia, mutta ehkä hitusen siihen suuntaan.
perjantai 11. syyskuuta 2020
sunnuntai 6. syyskuuta 2020
Näetkö taiteen varjoissa maan!
torstai 3. syyskuuta 2020
Luovuuden iloa ruskeissa sävyissä!
Nyt tarkastellaan mitä sävyjä voikaan löytää sienistä, esimerkiksi herkkutatista. Kollaasissani oleva sieni ei ole herkkutatti,eikä minulla ole hajuakaan mikä sieni se oli, mutta en minä sitä toisaalta myöskään ollut syömässä. Tuo oranssiin vivahtava ruskean sävy tosin menee hieman sivuun haasteen värisävyistä, mutta ei se aina ole niin tarkkaan, pääasiahan on kuitenkin luovuuden ilo.