maanantai 31. maaliskuuta 2025

Käytetty kahvinsuodatinpaperi on ihan käyttökelpoista askartelussa!

 


Saa taiteilla haasteen aiheena on kahvi. Tässä minun pieni ATC-kokoinen taideteos. Tämä ei nyt taida kuitenkaan kaikilta osin olla sääntöjen mukainen, kun tulin lätkäisseeksi tuohon tuon saamani tytön kuvan. Täytyy tehdä toinen variaatio. Tausta on tehty kahvinsuodatinpaperista (kun on ensin keitetty kahvia). Kahvin ja vesivärin yhdistelmällä lisätty hieman väriä. Neitokainenkin on uitettu kahvissa. En nyt linkitä tätä kuitenkaan haasteeseen, kun tuli tehtyä tuo "virhe".

Teekutsut ruohikolla!

 

 "Teekutsut ruohikolla"

Silpputehtaan laajennusosan haasteessa oli kiva aihe, joten pitkästä aikaa innostuin taas askartelemaan ja osallistumaankin. Tässä minun näkemys aiheesta mukavat tuolit.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Näköjään Eevastiinan tarina jatkuu!

Näköjään tässä kävi nyt näin, että isomummi ei ehtinyt reagoida niin nopeasti, ja siitä olisi voinut seurata jos vaikka mitä kamalaa, Näköjään siinä nyt kuitenkin kävi niin, että taaperrettuaan aikansa Eevastiina istahti väsyneenä tien laidalle, auringon lämmittämälle pengermälle ja nukahti Isomummi, joka näki tytön katoavan tuvan ovesta, oli hänkin noussut ylös, ottanut kävelykeppinsä ja päässyt liikkeelle. - Eevastiina, älä mee, älä! En mie oo vihaaneen. Oli vain näköjään ehtinyt käydä niin, että Eevastiina oli kuitenkin ehtinyt vikkelillä jaloillaan jo tien mutkaan. - No, jo ny pit sattuu. Mummo mutisi konkaten kävelykeppinsä kanssa hitaasti eteenpäin. - Miss se miniäkkin nyt luuraa, kun pahiten tarvittais.

SusuPetalin 100 sanan haasteessa on viikon tarinan alettava sanoilla näköjään tässä kävi nyt näin. Näköjään tässä kävi nyt näin, että halusin jatkaa aiemmin aloittamaani Eevastiinan tarinaa, mutta keskenhän tämä nytkin jäi. Saa nähdä, jos uudet sanat antaisivat taas inspiraation jatkolle jossain vaiheessa.

perjantai 14. maaliskuuta 2025

Yksilöllisiä taidevaihtokortteja tupliksen tapaan vaihe II

 

 

Kuvat, jotka laitoin Tuplavaihdon vaihetta II varten ja kortit, jotka Sari T. niistä teki tuli tånåån postissa. Kiitos Sari. Olet kåsitellyt kuvia upeasti ja saanut niistä ihanan tunnelmalliset kortit. Ja kiitos Sailalle vaihdon järjestämisestä.

Itse tein kortit Sirkka N:lle. En kuvannut kuvia erikseen, mutta kuvina oli kaksi ylimittaista keijukuvaa, joita jouduin aikani mittailemaan, että sain ne mahtumaan ATC-kokoon. Toisen kortin hiusnuttura jäi hieman yli laidan, kun en halunnut sitä poikki leikata. Laitoin kortit eilen postiin ja toivon, ettå saapuvat saajalleen lähiaikoina.

 

Keijun kevätmekko

Kerran kesällä

 

tiistai 11. maaliskuuta 2025

Yksilöllisiä taidevaihtokortteja tupliksen tapaan, vaihe 1

 

Ihanat kortit Lotalta ja Sannalta saapuivat postin tuomina heti viikon alkuun. Kiitos Sailan järjestämän tupla-vaihdon ja osallistujien taidokkuuden. Itse tein nämä kaksi korttia lempitaiteilijani Vincent Von Goghin hengessä. 




 

keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Keskeneräinen tarina siitä, miltä maantie näyttää!

 MAANTIE


Maantie oli mutkia täynnä. Linnunsilmin sitä katseli korkeuksistaan ukkokotka, jonka kaartelua, siivet vasten tuulen siipiä, katseli pikkuinen Eevastiina. Eevastiina ei nähnyt maantien mutkaista kokonaisuutta, jota hän hiljaa taapersi. Eevastiina oli karkumatkalla. Isomummon sukkalangat.Ne olivat kaikki vierineet ja kierineet sikin sokin. Eevastiina ei ollut tarkoittanut sitä. Hän oli vain halunnut leikkiä värikkäillä pehmeillä palloilla, mutta kori oli kaatunut ja isomummin kulmat rypistyneet uhkaavasti. Eevastiina taapersi suu mutruisena, leuka väpättäen halki peltovainion kohti sankkaa kuusimetsää, jota kasvoi kahden puolen vähän matkan päässä. Jos hän oli nähnyt maantien tuolta ukkokotkan asemista, olisi hän nähnyt, että maantie oli sekin sykkyrällä kuin isomummin sukkalangat. 

Susupetal antoi tehtäväksi kirjoittaa 100 sanaa sanasta maantie.