Älä puhu leipä suussa, neuvoi äiti. Sanat juurtuivatt syvälle Marin mieleen, kun hän ensimmäisen kerran selitti koulupäiväntapahtumia suu täynnä voileipää. Muruset olivat pirskahdelleet huulilta sanojen yrittäessä erottua toisistaan siinä missä murusistakin. Pelottavaa oli, jos leipä sattui lipsahtamaan käsistä lattialle. "Leipä on pyhää. Suutele sitä!" Oli isomummi, , Hankavaaran Maire sanonut ja lyönyt kepillä lattiaan. Pelottavaa ei ollut leivän suuteleminen sinänsä. Pelottavaa oli häpeä, joka levisi punaisina laikkuina kasvoille kömpelyyden seurauksena. Mari katsoi kädessään olevaa voileipää pelonsekaisin tuntein, mietti: pysyy, ei pysy, pysyy! - ”Mitä sinä sitä voileipää niin tutkivasti katselet. Hyvää se on. Vastaleivottua”, isomummi sanoi. "Senkus syöt . Pysyt sinäkin tiellä."
Sanat: puhua, leipä, pelottava
Edit: Hieman korjasin, kun otin tuon otsikon mukaan, jota ei ollut ensin laskettu sanoihin, mutta nyt on.
Huh, kyllä leipä muuttuu kuivaksi suussa ja nieleminen on vaikeaa. Kasvattaminen, joka perustuu pelotteluun, on kamalaa.
VastaaPoistaPelottelu ei tosiaankaan ole hyvä tapa, lempeydellä voi päästä parempiin tuloksiin.
PoistaPelottavaa todella, kun vielä sanojensa painoksi isomummi löi kepillä lattiaan.
VastaaPoistaKepin isku ei ehkä ollut kuitenkaan tarkoitettu pelotteluksi ...
PoistaHui, miten pelottava isomummi!
VastaaPoistaKummallista, miten yksi kepinkolahdus voi saada pelkoa aikaan.
Poistanyt on pelottavia ihmisiä joka paikassa tai ainakin kravuissa. hyvä teksti.
VastaaPoistaEn minä oikeastaan halunnut tehdä tästä pelottavaa juttua. Toisaalta pelko voi syntyä hyvin pienestäkin.
PoistaPelottavassa ilmapiirissä mikä tahansa järkeväkin neuvo voi aiheuttaa ikäviä tuntemuksia ja rennossa pahemmatkaan eivät aiheuta häpeää tai häpäisyä.
VastaaPoistaHassua, kun kaikki kiinnnittää huomiota negatiivisiin puoliin tässä ... mutta joskus pelko voi syntyä pienestä.
PoistaKyllä. Muistan lapsuudesta että leipää piti kunnioittaa eikä saanut laittaa esim."väärinpäin" leipäkoriin. Leivän suutelusta en tiedä mitään mutta ahdistava tunne välityy selvästi tarinastasi! 🥺
VastaaPoistaKiitos, kun kiinnitit ensin huomiota tuohon kunnioituksen puoleen, Hmm. Miksiköhän tuo pelko ja ahdistus nyt nousee vaikka en ihan sitä hakenutkaan tekstilläni..
PoistaIsomummin ikäisillä oli varmaan usein liikkumisensa tukena keppi, ja sitä kopauttamalla sanat saivat lisää painoarvoa. Arvostan leipää vieläkin ja miten monen pienen nälän on kunnon voileipä tuhahduttanut ja yhä vieläkin.
VastaaPoistaElävästi kerrottu tarina.
Kiitos huomiostasi ja myönteisyyden esille tuomisesta.
PoistaIsoäidin ruisleipää kyllä arvostin jo pienenä, mutta ehkä ennen kaikkea siitä syystä että en suostunut syömään rieskan lisäksi paljon muuta kuin riisipuuroa. Kauheinta oli joku kesäkeiton tapainen missä uiskenteli vihanneksia. Ja lehmänmaitoon en suostunut, maito piti olla kaupasta ostettu. Keppiä ei ollut, mutta koivunrisu seinällä muistuttelemassa.
VastaaPoistaMinäkään en lapsena oikein ollut tykästynyt kesäkeittoon. Se oli kai lähinnä se kukkakaali... Kaupanmaitoon siirtyminen oli minulle ikävää, kun lapsena oli tottunut "tuoreeseen".
PoistaOnneksi äidin neuvo oli noin löysä; puhumista peruna suussahan ei kielletty :o) Hmm, en ole koskaan kuullut leivän suutelemisesta...
VastaaPoistaEn tiedä, mistä se on mieleeni noussut... Jostain pujahtanut.
PoistaOnpa tiukka isomummo vaikka hyväähän hän tarkoittaa. Rakkaudella kuitenkin leivottu.
VastaaPoistaEhkä se kepin kolahdus tarkoitti toista kuulijan päässä kuin käyttäjässä.
Poista