Syli näytti lämpimältä, kutsuvalta. Koko elämäni aikana, minua oli aina, loikatessani syliin, käsketty poistumaan. Hush! Pois. Ei saa! Sanat kaikuivat vieläkin korvissani. Katselin pää hieman kallellaan sohvalla istujaa. Turre! Tule! Tule Turre tänne! Kuulin kutsun, käden taputuksen. Turre. Tule tule! Saat namia. Viiksikarvojani kutitti. Kuononi värisi uusien tuoksujen tulviessa kohti. Emmin hetken –Turrreee! Ääni kolahti sisikuntaan. Unohdin menneisyyteni ja hyppäsin, suorastaan ryntäsin. Käperryin syliin, niin pehmoiseen. Tunsin silittelyt ja makeat maut kielelläni ja tiesin. Nyt minulle koitti kissanpäivät! Ei! Minähän olen Westie, jonka surkea, kaltoinkohdeltu menneisyys on vaihtunut huolettomaan tulevaisuuteen. Olen löytänyt lauman, jossa saan viettää aitoa oikeaa koiran elämää.
100 sanaa eli Krapu sanoista syli, poistua, rynnätä (Älä lue postauksen otsikkoa sanamäärään)
Oi, miten ihana tarina. Kaltoinkohdeltu koira huomaa, että kaikki ihmiset eivät ole pahoja, vaan on olemassa turvallisia ja rakastavia sylejä.
VastaaPoistaKiitos! Yritin paneutua koiran näkökulmaan, mutta onhan se vaikeaa. Joillekin ihmisille tosivaikeaa, kun lukee erinäisiä uutisjuttuja.
PoistaTurren kävi hyvin, hienoa!
VastaaPoista