Se oli sinä päivänä, jolloin kanttarellit kukkivat lähimetsässä. Ilma oli kuulas yön sateen jäljiltä. Anniina heräsi varhain. Silkkinen aamutakki yllään, huopatossut jalassaan hän hipsutti keittiöön, pisti kahvin porisemaan. Odotellessaan hän katseli ulos sumuiselle pihavainiolle. Äkkiä Anniinaa värisytti. Enkelikö se oli, joka kulki ohitseni? Hän ajatteli.
Kahvi oli vahvaa ja lämmitti mukavasti. Juotuaan Anniina huuhteli kupin. Pisti loput kahvit termariin. Vaihtaessaan vaatteita ja pistäessään mustat kumisaappaat jalkaansa, hän hyräili hiljaa mielessään ”tuonne taakse metsämaan mun sydämeni kaipaa”, pisti termarin vanhaan pärekoppaan ja pujahti ulos. Uusi väristys, kuin käden hipaisu ... Tuuli se vain.. Anniina ajatteli suunnaten tutulle metsäpolulle, aavistamatta elämänsä heittävän kuperkeikkaa.
Voi ei, mikähän odottaa Anniinaa! Toivottavasti ei mitään pahaa. Tapaa varmaan kantarellien luona elämänsä miehen, luulen niin.
VastaaPoistaIhanan aamuhetken kuvasit. Nyt tekee mieli kahvia!
Tunnut olevan oikeilla jäljillä!
PoistaTykkään enkelitarinoista kiitos! -D
VastaaPoistaps. ja tykkään fontista joka sulla on tässä, mikä se on?